Edelläkävijänä innovatiivisin ratkaisuin
19.12.2022

Edelläkävijänä innovatiivisin ratkaisuin

Huipputason akustiikka uudella kantavalla kattopellituotteella

Pyrimme jatkuvasti kehittämään tuotteitamme seuraamalla markkinan tarjontaa ja kokeilemalla rohkeasti uusia innovaatioita. Yhtenä esimerkkinä tästä Seinäjoelle valmistunut suuri padelhalli, jonka akustiikka on huipputasoinen.

KVR-hankkeena toteutetussa hallissa on Ruukin uusi innovaatio, kattoprofiili, joka vaimentaa ylimääräistä ääntä huomattavasti.

”Kun olemme halleja aiemmin tehneet, olemme huomanneet akustiikasta huolehtimisen tarpeen. Korkeassa sisätilassa kaiunta ja akustiikka nousee isoon rooliin. Kun samaan aikaan pelataan yhdeksällä kentällä, melua on aika paljon, jos akustointia ei ole tehty huolella. Kun äänet sinkoilevat, on vaikeaa saada selvää esimerkiksi verkon toiselta puolelta tulevasta puheesta”, kertoo Trutec Oy:n hankkeen projektipäällikkö Asta Pihlajamäki.

Seinäjoen hallia pyörittää Padel Club Finland. Klubi-isäntä Jukka Kataja-Rahko kertoo, että akustiikka on padelhalleissa erittäin tärkeä osa-alue. ”Usein se unohdetaan, kun halleja rakennetaan kovalla vauhdilla. Meillä sen merkitys oli tiedossa ja akustiikka oli ensimmäisiä asioita, joita kokonaisuudesta suunniteltiin. Lajista tulevat äänet, puhe ja musiikki sekä erilliset kabinetti- ja saunatilat vaativan täydellisen akustiikkakokonaisuuden.”

Kattoprofiilin vaikutuksen täydennykseksi tiloihin on lisätty myös seinäakustointeja. "Lopputuloksena saatiin high tech -tasoinen akustointi", Pihlajamäki sanoo.

Ruukki on tehnyt jo pidempään kehitystyötä ääniympäristöratkaisujen parantamiseksi. Alkusyksystä lanseerattiin innovaatio, joka on huikea parannus aiempaan, pelkkään uumaperforoituun profiiliin. Kun aiempi tuote vaimensi ääniä hieman, nykyinen versio vaimentaa kaiun lähes kokonaan.

Lue koko Teräsrakennelehden artikkeli, joka käsittelee laajasti Seinäjoen Padelhallin toteutusta akustiikan, äänisuunnittelun ja teräsrakentamisen kannalta sekä hallin akustiikkaratkaisun parantamisesta uudella Ruukin kantavalla kattopellituotteella.

Artikkeli on julkaistu Teräsrakennelehdessä 04/2022.

Kerromme kohteesta myös aikaisemmin sivustollamme julkaistussa ajankohtaisessa uutisessa: Etelä-Pohjanmaan suurin padelhalli valmistui kuudessa kuukaudessa

Trutec Oy -Teemme tilaa menestyksellesi

Ruukin innovatiivinen akustiikkaa parantava kantava kattopellituote Seinäjoen Padel Club Finland -hallin katolla rakennusvaiheessa.
Padel Club Finland Seinäjoki, valmis halli syyskuussa 2022

Trutec Oy - Ajankohtaista

Katso kaikki ajankohtaiset uutiset tästä

Trutec rakentaa tilat menestyksellesi

Trutec Oy on kumppanisi huolettomaan rakentamiseen suunnittelusta asennukseen.

Trutec-Hallimallisto

Suunnittelimme hallimalliston, jonka pohjalta on helppo aloittaa uuden toimitilan suunnittelu. Hallimallistossamme yhdistyy Trutecin vankka osaaminen ja kokemus toimitilarakentajana, teräsrakennesuunnitteluosaaminen sekä näyttävä arkkitehtisuunnittelu.

Mallisto sisältää asiakkaiden kanssa parhaiksi todetut ratkaisut erilaisista hallipaketeista.

Trutec-Hallimallisto tarjoaa toimivat pohjat ja ratkaisut keskisuuriin ja suuriin hallitarpeisiin:

  • Tuotanto- ja konepajahallit
  • Logistiikka- ja teollisuushallit
  • Myymälätiilat
  • Rekkahallit
  • Liikuntahallit
Lataa hallimallisto ja tutustu hallimalleihin hetiLähetä tarjouspyyntöVapaat yritys- ja teollisuustontit Suomessa
vankka rakentamisen kokemus

Tunnemme teräsrakentamisen erityispiirteet

Trutecin rakennusprojekti on tilaajalle helppo ja läpinäkyvä.
Toteutamme projektit kustannustehokkaasti ainutlaatuisen projektinjohtomallimme avulla.

TEEMME tilaa menestyksellesi
Trutec Oy
Yritys

Trutec Oy on kotimaan markkinoilla toimiva kokenut rakentaja ja teräsrakennetoimittaja, joka toimii verkostoituneella projektinjohtomallilla rakentaen toimitiloja ja myymälöitä, liikuntahalleja ja urheilurakennuksia, voimalaitosrakennuksia sekä teräsrakenteita ja julkisivutoimituskokonaisuuksia.

Toimintatapa

Vastaamme aina sovitusta kokonaisuudesta yhden luukun periaatteella. Vastaamme kaikista kumppaneistamme kuten omistamme ja varmistamme kaikkien täyttävän vastuullisuus- ja pätevyysvaatimukset. Pyrimme kaikessa toiminnassamme minimoimaan CO2-päästöt.

CE-sertifikaatti

Trutec Oy:lle on myönnetty CE-merkin käyttöoikeus teräsrakenteiden toteutusluokissa EXC1, EXC2, EXC3 ja EXC4. 

Oikeus koskee kantavia hitsattuja teräsrakenteita ja tuotejärjestelmiä standardin EN1090-2 mukaisesti.