Mikkola Transportille uusi varasto- ja terminaalirakennus Mäntsälään
26.6.2024

Mikkola Transportille uusi varasto- ja terminaalirakennus Mäntsälään

Mikkola Transport investoi vahvasti

Yritys vastaa logistiikkapalveluiden kysyntään laajentamalla liiketoimintatilojaan

Mikkola Transport (Eero Mikkola Oy) rakentaa uuden varasto- ja terminaalirakennuksen Mäntsälän Kapulin yritysalueelle Helsinki-Lahti -moottoritien läheisyyteen.

Investoinnilla halutaan vastata ulkoisten logistiikkapalveluiden kasvaneeseen kysyntään, joka on samalla yhtiön merkittävin investointi mittavassa historiassaan.

"Kasvavan kapasiteetin lisäksi uudet tilat antavat paremmat mahdollisuudet toteuttaa entistä monipuolisempia varastointi- ja terminaalipalveluita, niin sisällä kuin ulkonakin. Pystymme myös keskittämään toimintojamme enemmän yhteen paikkaan, joka kasvattaa varastoinnin ja kuljettamisen yhdistämisestä saatavia synergiaetuja. Täysin uuden kiinteistön suunnittelussa on myös voitu huomioida logistiikan muuttuva toimintaympäristö, esimerkiksi raskaan liikenteen sähköistymisen osalta", kertoo Eero Mikkola Oy:n operatiivinen johtaja Iiro Mikkola.

Hanke toteutetaan kahdessa eri vaiheessa, jonka ensimmäisessä vaiheessa rakentuu 2000 m2 varasto- ja terminaalitilaa sekä 200 m2 toimisto- ja sosiaalitiloja. Toisessa vaiheessa rakennetaan 2000 m2 lisää varastotilaa. Alueelle on myös suunniteltu kaluston säilytykseen tarkoitettua hallia. Kattorakenteiden suunnittelussa on huomioitu mahdollinen aurinkopaneelien asennus.

Trutec Oy toimittaa kohteeseen hallipaketin suunnitelmineen asennettuna.

Rakennushankkeen toimitussisältö:

Rakennustyöt alkavat kesällä 2024 ja projekti valmistuu alkuvuodesta 2025.

Lue projektista lisää alla olevista linkeistä:

Mikkola Transportille uusi varasto- ja terminaalirakennus Mäntsälään -tiedote

Mikkola Transport laajentaa Mäntsälässä – kyseessä on lähes 100-vuotiaan yrityksen merkittävin investointi

Trutec Oy - Ajankohtaista

Katso kaikki ajankohtaiset uutiset tästä

Trutec rakentaa tilat menestyksellesi

Trutec Oy on kumppanisi huolettomaan rakentamiseen suunnittelusta asennukseen.

Trutec-Hallimallisto

Suunnittelimme hallimalliston, jonka pohjalta on helppo aloittaa uuden toimitilan suunnittelu. Hallimallistossamme yhdistyy Trutecin vankka osaaminen ja kokemus toimitilarakentajana, teräsrakennesuunnitteluosaaminen sekä näyttävä arkkitehtisuunnittelu.

Mallisto sisältää asiakkaiden kanssa parhaiksi todetut ratkaisut erilaisista hallipaketeista.

Trutec-Hallimallisto tarjoaa toimivat pohjat ja ratkaisut keskisuuriin ja suuriin hallitarpeisiin:

  • Tuotanto- ja konepajahallit
  • Logistiikka- ja teollisuushallit
  • Myymälätiilat
  • Rekkahallit
  • Liikuntahallit
Lataa hallimallisto ja tutustu hallimalleihin hetiLähetä tarjouspyyntöVapaat yritys- ja teollisuustontit Suomessa
vankka rakentamisen kokemus

Tunnemme teräsrakentamisen erityispiirteet

Trutecin rakennusprojekti on tilaajalle helppo ja läpinäkyvä.
Toteutamme projektit kustannustehokkaasti ainutlaatuisen projektinjohtomallimme avulla.

TEEMME tilaa menestyksellesi
Trutec Oy
Yritys

Trutec Oy on kotimaan markkinoilla toimiva kokenut rakentaja ja teräsrakennetoimittaja, joka toimii verkostoituneella projektinjohtomallilla rakentaen toimitiloja ja myymälöitä, liikuntahalleja ja urheilurakennuksia, voimalaitosrakennuksia sekä teräsrakenteita ja julkisivutoimituskokonaisuuksia.

Toimintatapa

Vastaamme aina sovitusta kokonaisuudesta yhden luukun periaatteella. Vastaamme kaikista kumppaneistamme kuten omistamme ja varmistamme kaikkien täyttävän vastuullisuus- ja pätevyysvaatimukset. Pyrimme kaikessa toiminnassamme minimoimaan CO2-päästöt.

CE-sertifikaatti

Trutec Oy:lle on myönnetty CE-merkin käyttöoikeus teräsrakenteiden toteutusluokissa EXC1, EXC2, EXC3 ja EXC4. 

Oikeus koskee kantavia hitsattuja teräsrakenteita ja tuotejärjestelmiä standardin EN1090-2 mukaisesti.