Määrätietoinen työmme pitkänjänteisen strategiamme toteuttamisessa alkaa näkyä myös tunnustuksissa yrityksiä arvioivien tahojen toimesta. Tällä kertaa Kauppalehden tunnustusten Kasvaja 2022 ja Menestyjät 2022 -yrityskriteerit täyttyivät Trutec Oy:n osalta.
Kiitos tunnustuksista Kauppalehdelle ja ennen kaikkea asiakkaillemme, henkilökunnallamme ja kaikille kumppaneillemme.
Teemme työtä yhdessä Meidän asiakkaidemme menestyksen eteen tekemällä optimaalisia tiloja heidän tarpeisiin.
Tulevina vuosina jatkamme strategiamme toteuttamista ja panostamista toimintamme kehittämiseen, jotta asiakkaamme saavat yhä parempaa palvelua ja optimaalisempia tiloja.
Uskomme vahvasti että pystymme kasvamaan ja menestymään myös tulevina vuosina suunnitelmiemme mukaisesti.
Lämmintä ja rentouttavaa kesää toivottaen;
Trutec Oy
Toimitusjohtaja
Jukka Kapela
Trutecin rakennusprojekti on tilaajalle helppo ja läpinäkyvä.
Toteutamme projektit kustannustehokkaasti ainutlaatuisen projektinjohtomallimme avulla.